Verkkopalvelua uudistettaessa kohdataan usein kaksi haastetta: nykypäivän tarve pystyä mittaamaan sivuston tuloksia sekä vanhan verkkopalvelun analytiikan puutteellinen toteutus. 

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hyvää vertailukohtaa uusille mittareille ei välttämättä ole olemassa, ja uuden palvelun liiketoiminnalliset tavoitteet pitää asettaa rohkeasti mututuntumalla. Kunnianhimoisia tavoitteita ei tule pelätä, kunhan hyväksyy sen, että tavoitteisiin pääseminen voi vaatia aikaa ja jatkuvaa kehitystä.

Hyvät ja huonot mittarit

Vaikka vanhassa verkkopalvelussa ei olisikaan pitkälle vietyä analytiikkaa, on kuitenkin tiettyjä perusasioita, joita voi myös itse tutkia jo ennen suunnittelukumppanin valintaa.

Yleisimmin tuijotettuja mittareita ovat välitön poistumisprosentti (Bounce rate), katsottujen sivujen määrä per käyttäjä (Pages/Session) ja sivustolla vietetty aika (Avg. Session Duration). Nämä ovat kuitenkin yksinään puutteellisia ja helposti harhaanjohtavia mittareita monestakin syystä.

Yksinkertaistettuna poistumisprosentti käsittää ne käyttäjäistunnot (eli sessiot), joissa ei ole sivustolle tulon jälkeen tapahtunut yhtään interaktiota. Interaktiolla tarkoitetaan tässä siirtymistä sivulta toiselle tai sivun sisällä tapahtuvaa toiminnallisuutta, kuten vaikkapa hakutoiminnon käyttöä.

Sivustolla vietetty aika mittaa ajan sivustolle saapumisen ja session viimeisen interaktion välillä. Käytännössä jos käyttäjä tulee hakukoneen kautta juuri sille sisältösivulle jota etsii ja poistuu luettuaan koko sivun alusta loppuun, tämä lasketaan Googlen silmissä välittömäksi poistumiseksi, ja sivustolla vietetty aika on nolla sekuntia.

Poistumisprosentti on myös niin karkea mittari, että prosentin tai parin vaihteluista ei käytännössä pysty tekemään mitään järkeviä johtopäätöksiä. Sama koskee kahta muuta yllä mainittua mittaria. Toki jos poistumisprosentti on pitkälti yli 50, niin syitä kannattaa miettiä.

Lisäksi nämä mittarit eivät huomioi lainkaan sitä, minkälaisista käyttäjistä palvelun liikenne koostuu. Esimerkki oikeasta elämästä: suppeaa B2B-kohdeyleisöä tavoittelevan yrityksen verkkosivun osoite sekoitettiin suuren konserttilippuja välittävään kansainväliseen toimijan palveluun. Tällainen tilanne johtaa helposti suhteettoman korkeaan poistumisprosenttiin, vaikka palvelu palvelisi varsinaista kohderyhmää kuinka hyvin.

Analytiikka kertoo, mikä toimii

Palvelun uudistuksen kannalta olennaisempaa tietoa on se, mikä sisältö toimii hyvin vanhassa palvelussa, ja onko joitain sivuja tai toimintoja joihin käyttäjät eivät löydä. Google Analyticsissa löydät tämän tiedon helpoiten kohdasta Käyttäytyminen > Sivuston sisältö > Sisällön tarkat tiedot (Behavior > Site Content > Content Drilldown). Tässä näkymässä näet missä sivuston pääosioissa on eniten liikennettä, ja voit tarkastella vastaavasti pääosioiden alempien tasojen liikennemääriä.

Samasta Sivuston sisältö -kohdasta löydät yleisimmät aloitus- ja poistumissivut. Aloitussivujen listasta näet mihin sivuihin kohdistuu suoraa liikennettä referoivista (eli palveluusi suoran linkin tarjoavista) sivustoista, hakukoneista tai siten, että käyttäjä on kirjoittanut osoitteen suoraan selaimeen. Poistumissivuista voit päätellä, millä sivuilla käyttäjän polku katkeaa, eli missä kohtaa käyttäjille ei tarjota helppoja ja mielekkäitä reittejä jatkaa palvelun käyttöä.

Yhtä tärkeää kuin palvelun käytettävyys on sen löydettävyys. Voit tarkastella eri liikennekanavien osuutta (suora liikenne, referoivat sivustot, sosiaalinen media, hakukoneet) Google Analyticsin kohdasta Hankinta > Yleiskatsaus (Acquisition > Overview). Suunnittele millä keinoin pystyt jatkossa kasvattamaan hakukoneitten, sosiaalisen median ja referoivien sivustojen osuutta verrattuna suoraan liikenteeseen.

Tässä kirjoituksessa esimerkit keskittyvät voimakkaasti Googlen työkalujen käyttöön. On hyvä muistaa, että tarjolla on myös muita omalla tavallaan vahvoja vaihtoehtoja. Nopeana esimerkkinä erilaiset lämpökarttatyökalut kuten Hotjar ja Crazy Egg. Jos haluat nopeasti käsityksen sivu sivulta, mitä linkkejä nykyisessä palvelussa eniten klikataan, asenna tai asennuta toinen näistä heti uudistusprojektin alussa.

Miten liikkeelle?

Tee kevyt taustatyö:

  1. Selvitä mitkä ovat sivuston eniten käytettyjä sivuja ja toimintoja.
  2. Selvitä mihin avainsisältöihin et saa käyttäjiä ohjattua.
  3. Tee kevyt hakusana-analyysi niistä termeistä, jotka ovat yrityksellesi tärkeimpiä ja tarkista tavoittaisitko jollain synonyymeillä enemmän liikennettä. Yksinkertaisia työkaluja tähän ovat Google Trends ja Google Keyword Planner.
  4. Mieti mitkä ovat palvelusi tuloksellisen toiminnan osoittavia mittareita ja miten palvelun uudistus pystyy maksamaan hintansa takaisin.

Näin olet itse paremmassa asemassa aloittaessasi keskustelun potentiaalisten toimittajien kanssa. Myös SEO-optimointia sisällön ja nimeämisen näkökulmasta kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen varsinaista käyttöliittymäsuunnittelua.

Harkitse erillisen SEO-partnerin valintaa jo projektin alussa tai valitse suunnittelukumppaniksi taho, joka ymmärtää analytiikan ja mittareiden arvon. SEO-partneri ja palvelun suunnittelija hyötyvät molemmat analytiikan käytöstä, vaikkakin hiukan eri keinoilla. Kannattaa myös tiedustella onko toimittaja sertifioinut henkilöstöään analytiikkatyökalujen käyttöön.

Kolahtiko aihe? Varaa aika Tomin kalenterista, niin jutellaan lisää!

 

 

Teemu Korpilahti avatar