Sähköinen tunnistautuminen järkeistyy vappuna

Tietoturva Digipalvelut Digitalisaatio Integraatiot 24.1.2017 – Olli Maksimainen
Tunnistuslain muutos 1.5.2017 helpottaa merkittävästi vahvan sähköisen tunnistautumisen käyttöönottoa palveluissa. Yrityksille muutos avaa uusia mahdollisuuksia prosessien digitalisointiin. Asiakas tai yleensäkin palvelun käyttäjä hyötyy yhtenäisemmästä valikoimasta sähköisiä tunnisteita EU-alueella sekä mahdollisuudesta hoitaa yhä enemmän asioita verkossa.

Kaikki tunnistustavat välityspalvelusta yhdellä sopimuksella

Tunnistautuminen verkkopankkitunnuksilla palveluun on vaatinut, että palvelun tarjoaja on tehnyt sopimuksen tunnistuspalvelun käytöstä jokaisen pankin kanssa erikseen. Tämä on hidastanut vahvan sähköisen tunnistautumisen yleistymistä ja johtanut pahimmillaan hallitsemattomaan määrään sopimuksia. Esimerkiksi valtionhallinnon nykyiset asiointipalvelut ovat vaatineet yli tuhat sopimusta tunnistuspalvelun tarjoajien kanssa.

Toukokuussa 2017 koittaa uusi aika, kun kaikki tunnistustavat (mm. Tupas, mobiilivarmenne) voi saada tunnistusvälityspalvelulta yhdellä sopimuksella. Välityspalveluiden keskinäisestä kilpailusta pitää huolen se, että Viestintäviraston ylläpitämään rekisteriin voi ilmoittautua kuka tahansa edellytykset täyttävä taho. Rekisteriin kuuluvat toimijat muodostavat luottamusverkoston, jossa tunnistusvälineet on tarjottava välityspalveluiden välitettäväksi.

Suomen kansallisen tunnistamisen sääntely pohjautuu EU:n Eidas-asetuksen (Electronic identification and trust services for electronic transactions in the internal market) rajat ylittäviin tunnistamisen vaatimuksiin. Välityspalvelut voivat tarjota Suomessa yleisten tunnistustapojen lisäksi myös muualla Euroopassa käytössä olevia tunnistustapoja.

Vahva tunnistautuminen avaa uusia mahdollisuuksia digitalisaatiolle

Tunnistusvälityspalvelut madaltavat merkittävästi kynnystä ottaa vahva tunnistautuminen käyttöön palveluissa. Kun tähän yhdistetään aiempaa edullisemmat tunnistustapahtumahinnat ja mahdollisuus laajaan valikoimaan tunnistustapoja, on helppo ennustaa vahvan tunnistautumisen yleistyvän palveluissa.

Miten vahva tunnistautuminen edesauttaa digitalisaatiota? On liiketoiminnan prosesseja, joiden sähköistäminen edellyttää käyttäjän vahvaa tunnistamista. Kuten esimerkiksi auton rahoitussopimuksen tekeminen verkossa tai vakuutussopimuksen muuttaminen. Mitä muita prosesseja keksit, jotka olisi mahdollista viedä verkkoon, kun asiakas on vahvasti tunnistettu?

Allekirjoittanut nostaa vappuna maljan keväälle, auringolle ja tunnistuslain muutokselle.

Kirjoittaja: Olli Maksimainen